Olen puolen vuoden ikäisen huippuihanan vaavin äiti. Imetyksen loputtua puntari kertoi, että ennen raskautta olleeseen lähtöpainooni olisi vielä matkaa 2 kg. Itse tosin tiedän, että rakkaimpiin farkkuihini olisi matkaa ainakin 9 kg.

Olen yrittänyt pudottaa painoa Kiloklubin ja vähähiilarisen ruokavalion avulla, mutta paino junnaa 73 kg:ssa. Pakkasten aikaan en pääse lisäämään liikuntaa, kun en tohdi vauvaa viedä vaunukävelyille, se lienee pääsyy painonpudotuksen pysähtymiseen. Muutamia vuosia sitten olin vallan hurahtanut kaikenlaiseen liikuntaan, jopa pakkomielteisesti, mutta parisuhteen, töiden ja opiskelun yhdistelmä hieman rentoutti menoa. Välillä joudun käydä hoitamassa opiskeluun liittyviä asioita koululla, minkä vuoksi en halua olla yhtään ylimääräistä sekuntia pois vauvani luota muuna aikana. Siksi en siis lähde jumppaamaan, vaikka se auttaisikin laihdutukseen.

 

Siksipä päätin kokeilla ensimmäisen kerran elämässäni humpuukiksi uskomiani laihdutustuotteita. Ensiksi soittelin Xtravaganza-keskukseen ja sain kuulla, että laihdutus heidän avullaan ja ruuillaan maksaisi maltaita. Pahoja, tuhmia hiilaripitoisia maltaita. Hetken googlaus kertoi, että samalla ketoosiin perustuvalla ruokavaliolla toimii myös Easy Diet, jossa kaloreita saadaan parin viikon ajan vain 500 kcal / päivä. Ihmiset ovat hehkuttaneet onnistumiskokemuksiaan netissä, minkä vuoksi minäkin hain kahden viikon ajaksi annospusseja kaupasta. Tuli helkutin paljon halvemmaksi kuin Xtravaganza - tosin minulla ei nyt ole vertaistukea, mutta eipä myöskään vuoden ajaksi sitouttavaa jäsenyyttä.

 

Vertaistukea ajattelin kuitenkin hankkia täältä netistä. Suomalaisen menttaliteetin tuntien tälle blogille löytyy yhtä vähän kommentointia kuin mistään Xtravaganza-vertaistukiryhmästä. Tai ehkä siellä aploodeerataan ja taputellaan selkään, kun joku uskaltaa myöntää olevansa lihava ja tykkääväänsä suklaasta. Tai ehkä ei. Mutta mikäli joku tälle sivulle eksyy, ollos vapaa taputtelemaan kirjoittajaa selkään kaikella muulla paitsi puukolla.

 

Aamulla kirjaan painoni tähän blogiini ja sen jälkeen aina n. viikon välein. Hämmentävä ajatus. Mutta en halua epäonnistua tässä projektissa vain sen takia, että repsahdan, siksi toivon tästä blogista apua itsekuriin. Annetaan Easy Dietin näyttää, miten se toimii. Päivääni kuuluu 2 annospussia suolaista keittoa ja 1 annospussi smoothieta.

 

Nyt nukkumaan. :)